Hyvä Tyyppi: Merja Virtanen

Climeconin hyvistä tyypeistä esittelyvuorossa on Kausalan varaston tarmokas puuhanainen, Merja Virtanen. Merja on ollut osa Climeconin tarinaa jo ihan alusta saakka.

Merja muistelee, kuinka aikoinaan vanhan RC-linjan tehtaalla oli töissä vain kaksi naista ja muutama mies. Tuotevalikoimakin koostui siihen aikaan lähinnä pelleistä ja katoista. Tänä päivänä tehdään monenlaista ja talossa on porukkaa jo reippaasti yli 50. Merjan työnkuva on pitkän matkan varrella muuttunut, mutta fiilis on aina ollut hyvä ja olo on ollut hyvin pidetty.

Merja varmistaa Kausalassa, että tavara lähtee eteenpäin kuten pitääkin. Hyvä meininki näkyy tekemisessä. Merja tykkää, että pääsee tekemään työtään aika vapaasti haluamallaan tavalla sekä ”fiiliksestä, että kuuluu talon kalustoon”. Varastossa ei ole kahta samanlaista päivää. ”Jos jokin menee pieleen, se sumplitaan ja selvitetään”, Merja toteaa päättäväisesti.

Merjan tarmokkuus jatkuu myös vapaa-ajalla lastenlasten kanssa puuhaillen ja uiden, lenkkeillen ja pyöräillen.

Climecon 30.5.2017